
Ruotsalainen industrial metal -yhtye PAIN esiintyy Madfestin päälavalla pe 5.7.
Vuonna 1996 muusikko-tuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt PAIN on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Visionäärisenä musiikintekijänä tunnetun multi-instrumentalistin lisäksi bändiksi kasvaneen PAINin riveissä vaikuttavat Sebastian Tägtgren (rummut), Jonathan Olsson (basso) ja Sebastian Svalland (kitara). Yhdessä poikansa Sebastian Tägtgrenin kanssa kirjoittama”Revolution”-single julkaistiin kuluvan kuluvan vuoden syyskuussa enteillen odotettua seuraajaa vuoden 2016 pitkäsoitolle Home.